AINO

Niin kasvoi neito kaunoinen

äidin helmoista

isän varjeluksessa

veljiensä vertaisena

hennoksi heinän korreksi

taipuisaksi pajun vitsaksi

herkäksi kedon kukaksi

Aino hauras haaveilija

kaunosielu kirkasotsa

unelma uljaasta urhosta

ylväästä ylkästä

kultaisesta kumppanista

hellästä huomenhuomasta

romanttisesta rakkaudesta

Kulkee rannan raivikoita

antaa tuulen tuiverrella

auringon kehrän keinutella

aamukasteen autereella

illan ruskon ruostehella

suven suloisessa sylissä

Kohtaa ylkän ylpeän

unelmien uljaan urhon

veljensä korskean kamun

Aino hiljaa hymyileepi

arkana arasteleepi

ujona uumoileepi

sulhoa salaa ihaileepi

”Tullos tyttö tanssiin tuimaan

halaukseen huimaan

hellyys on herjaa

tunteet tuulien turhuuksia”

Nostaa tytön typertyneen

alle alistaa armottomaan

rikkoo rauhan rikkumattoman

anastaa Ainon ainokaisen

sielun viattoman vioittaa

Katoaa korskea koljanteri

illan hämyyn häviääpi

jää Aino ainoksensa

mieli maahan murrettuna

keho kivun kalvamana

Nousee, nostaa mielen rippeet

kulkee kotiin kaluttuna

häväistynä, revittynä

sielu pieneksi pilkottuna

Taatto tarkka toimissansa

katse kiinni kiperässä

ei kuule tytön tuskaa

ei näe mieltä mustaa

Veljet keskenään kisailevat

aikaansa ajattavat

ei kuule tytön tuskaa

ei näe mieltä mustaa

Itkut ilmoille ilmaiseepi

emolle ehtoiselle

Äiti toruu tyttöänsä

syytteet sanaiset sinkautti

häpeän helat helahutti

”Tyttö kelvoton kepeä

ei ole syytä syytetyssä

ei otteissa onnettomissa.

Miksi heiluit hepenissä

hienoissa helmoissa houkuttelit?

Ei sovi tytön kuljeskella

yksin rannoilla riekkuella.

Anna ajan kulua

valituksen vaimentua

ongelmat on omiasi

murheet muualle muhenna”

Aino murheen murtamana

sielu rikki revittynä

keho kivun kalvamana

ei kuule isä

ei näe veljet

ei ymmärrä äiti

Läksi yhden, kulki toisen

raskas rintaa raapaisee

Ei Päivätär piinaa poistanut

ei Kuutar kipua kumonnut

Saapuu rannoille aavoille

istuu kivelle kirjavalle

vierelle veteen virtaavalle

Näkee kolme kaunokaista

Vellamon veden neitoa

leppoisilla lainehilla

auvoisilla aalloilla

”Tule Aino ahdingosta

anna veden viekoitella

Vellamon väen houkutella.

Aallot huolet hukuttaapi

vesi viillot voiteleepi”

Astuu Aino auvoisille aalloille

leppoisille lainehille

veden syliin syvimpään

Vellamon veden neidoksi

Huomenhuolet häviävät

murheet rannoille murenevat

ahdingot aaltoihin vajoavat

kivut kiville kirpoavat

Aino Vellamon veden neito

Aino aaltojen ahvenainen

hauki maailmojen välissä

ei ole verkkoon vieteltävissä

ei onkeen ongittavissa

ei haaviin haukattavissa

Neito vahva itsessänsä

vapaa rajojen rikkojilta

vapaa mielen muokkaajilta

vapaa tunteiden turjakkeilta

vapaa valheilta vilpillisiltä

Vapaa omalle elämälle

oman tien kulkijalle